Suomeen terveiden talojen vuosikymmen

Pääministeri Juha Sipilä kertoi tilaisuudessa, että hallitus käynnistää Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelman, joka tuodaan eduskuntaan syksyllä pääministerin ilmoituksella. Toimenpideohjelmaa ja sen valmistelun etenemistä käsitellään hallituksen strategiaistunnoissa. Keskustelussa mukana olivat pääministerin lisäksi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja työministeri Jari Lindström.

– Sisäilmaongelmat ovat yhteinen asiamme. Ongelmat heijastuvat ja näkyvät yhteiskunnassa ja ihmisten hyvinvoinnissa: esimerkiksi sairauspoissaoloina, työhyvinvointikysymyksinä ja vaikutuksina kansantalouteen. On tärkeää, että asiasta käydään laajaa ja avointa keskustelua oikean tiedon perusteella, pääministeri Juha Sipilä totesi.

Katso video: Terveellinen julkinen rakentaminen ja puhdas sisäilma -keskustelutilaisuus 9.6.2017

Rakentamisessa on monta ongelmaa

Pääministeri korosti myös, että meillä on julkisessa rakentamisessa laatuongelmia, mutta myös budjetissa pysymisen ongelmia ja aikatauluongelmia.
– Meidän pitää olla äärimmäisen määrätietoisia ja vaativia silloin, kun rakennetaan julkisilla varoilla. Tarvitaan vahvempaa omistajuutta, jotta nämä ongelmat ratkeavat, Juha Sipilä sanoi.

Asunto, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen peräänkuulutti, että tavoitteeksi tulisi asettaa ”terveiden tilojen vuosikymmen”. Kouluverkkoa uusimalla turvattaisiin modernit oppimisympäristöt. Toiminnallisesti vanhentuneet, rakennusteknisesti vanhat ja osin hyvinkin huonossa kunnossa olevat koulutilat eivät enää vastaa nykyopetuksen tarpeita. Uudistuksen aikana nykyisistä kouluista huolehdittaisiin muun muassa korjauksilla ja väliaikaisia tiloja hyödyntämällä. Samalla kehitetään rakennusten huoltoa ja ylläpitoa.

Ministeri Tiilikainen korosti myös, että terveet, oppimista tukevat koulut ovat strateginen sijoitus Suomen tulevaisuuteen. Ne ennaltaehkäisevät terveysriskejä ja säästävät terveydenhoidon kuluja. Kouluista siirtyy työelämään terveitä nuoria.

Parhaat asiantuntijat mukana

Asiantuntijapuheenvuoron käyttivät tilaisuudessa tutkimusprofessori Anne Hyvärinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, valtion rakentamisen ongelmia selvittänyt Erkki Virtanen, rakennusneuvos Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä, neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola sosiaali- ja terveysministeriöstä, operatiivinen johtaja Juha Lemström Senaatista ja tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi Kuntaliitosta.

Sisäilmauutisia seuraaville asiantuntijoiden anti oli paljolti tuttua. Anne Hyvärinen kertoi äskettäin päättyneestä ja viime kuussa Sisäilmauutisissa esillä olleesta Avater-hankkeesta. Siinä oli laajasti selvitelty sisäilmaston ongelmia ja niiden merkitystä.

Työ- ja elinkeinoministeriön äskettäin eläkkeelle jäänyt kansliapäällikkö Erkki Virtanen kertoi pääministerin pyynnöstä tekemästään selvityksestä, joka paljasti, että julkisen vallan rakentamisessa on paljon kehitettävää. Erityisesti hänen esille ottamansa allianssimalli rakennustöiden toteuttamisessa sai nyt kannatusta. Sisäilmauutisissa julkaistiin aiheesta artikkelin keväällä: Selvitysmies raportoi valtion rakentamisen ongelmista.

Ympäristöministeriön rakennusneuvos Teppo Lehtinen taas kertasi ministeriön kunnianhimoista suunnitelmaa uusien toisenlaisten rakentamismääräysten valmistelua. Niiden pitäisi olla kokonaisuudessaan valmiina ensi vuoden alkuun mennessä. Ministeriö on myös julkaissut useita oppaita rakentamisen kipupisteiden, kuten kosteus- ja homeongelmien vähentämiseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola johtaa ministeriössään sisäilmaan liittyvien viranomaismääräysten ja ohjeiden valmistelua. Rakennusterveyden alalla alkaa kunnallinen valvonta ja tarkastustoiminta olla asiantuntevaa ja tehokasta. Hän kertoi myös, että alalla on nykyisin paljon tarjolla myös väärää tietoa ja korosti medialukutaidon merkitystä. Kuopiossa pidettiin maaliskuun lopulla rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen seminaari, jossa Vesa Pekkola esitelmöi.

Senaattikiinteistöjen johtaja Juha Lemström kertasi heidän toimenpiteensä rakentamisen ohjauksessa ja etenkin sisäilmastoon liittyvien ongelmien hoitamisessa. Aihetta käsiteltiin myös kevään Sisäilmastoseminaarissa ja Sisäilmauutisissa julkaistiin keväällä Senaatti-kiinteistöjen sisäolosuhteiden erityisasiantuntija Anne Korven haastattelu.

Kuntien rakennusten, etenkin koulujen, ongelmista kertoi Kuntaliiton tilapalvelupäällikkö Jussi Niemi. Sillä alueella on myös julkaistu runsaasti oppaita eri ryhmille kohdennettuina valtuutetuista aina kiinteistöpäälliköille. Kuntien osaamisen taso kuitenkin vaihtelee ja kuntien heikko taloudellinen tilanne vaikeuttaa tilannetta. Suuri osa kuntien kouluista on tullut peruskorjausikään.

Ministerit lupasivat kehittää omia alojaan

Keskusteluun mukaan kutsutut ministerit halusivat korostaa oman hallintoalueensa mahdollisuuksia korjata tilannetta. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen lupasi rakennusalan koulutukseen lisää resursseja. Uudistuksia on jo tapahtunutkin. Rakennusarkkitehtien koulutus aloitettiin äskettäin uudelleen ja rakennusalan yliopistotasoista koulutusta ollaan taas viemässä Ouluun. Kunta- ja kehitysministeri Anu Vehviläinen totesi kunnissa tarvittavan tilaohjelmia. Kuntien rakennuksista noin 60 prosenttia on kouluja, jotka jäävät Sote-uudistuksen jälkeenkin kuntien kontolle. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen rakennukset, joita on vain viidennes, sen sijaan siirtyvät uudistuksen jälkeen maakuntien hallintaan.

Ministeri Tiilikainen, joka sai hallituksen viime uudistuksissa kaikki energia-asiat hoitoonsa, oli tyytyväinen asioiden etenemiseen pääosin, mutta kuntien suuri määrä ja niiden vaihteleva tiedontaso edellyttävät nykyistä jämerämpää ohjausta ja neuvontaa. Siinä tulee Kuntaliitolla olemaan tärkeä tehtävä.
Pääministeri Juha Sipilä oli tilaisuuden jälkeen tyytyväinen sen antiin. Syksyllä tullaan pääministerin ilmoituksella tuomaan eduskuntaan Terveiden tilojen vuosikymmen -toimenpideohjelma, jonka valmistelu nyt jatkuu. Sipilä totesi, että asiassa on jo paljon tehty ja tiedon määrä on lisääntynyt, mutta tarvetta on aina paremmin saada uusi ja oikea tieto kentän tarpeisiin. Hän varoitti myös liikkeellä aktiivisesti olevista vähemmän oikean tiedon kauppiaista. Kuntien rakennuskannan peruskorjaaminen ja jatkuva uudisrakentaminen vaatii resursseja, mutta siihen on pystyttävä.

Teksti: Esko Kukkonen

Kuva: Janne Suhonen/Valtioneuvosto

Tutustu Sisäilmastoseminaari 2017 aiheisiin