Professori Markku Hedman Rakennustietosäätiön yliasiamieheksi

Rakennustietosäätiön RTS hallitus on valinnut uudeksi yliasiamieheksi arkkitehti, professori Markku Hedmanin. Hän aloittaa yliasiamiehen tehtävässä 1.3.2018 nykyisen yliasiamiehen Matti Rautiolan jäädessä eläkkeelle kesällä 2018.

Markku Hedman on toiminut Tampereen teknillisen yliopiston asuntosuunnittelun professorina vuodesta 2007. Hänen vastuullaan olevat tutkimus- ja kehityshankkeet ovat liittyneet esimerkiksi kestävän rakentamiseen, uuden rakennusteknologian hyödyntämiseen, asukaslähtöisyyteen sekä asuinrakentamisen typologian uudistamiseen.

Yliasiamies Markku Hedman

Tulevana yliasiamiehenä Hedman haluaa entisestään vahvistaa Rakennustietosäätiön roolia rakennusalan puolueettomana vaikuttajana sekä innovatiivisten kaavoitukseen, rakentamiseen ja kiinteistönpitoon liittyvien ratkaisujen kehittäjänä.

– Olen erityisen kiinnostunut kehittämään RTS:n strategiaa ja sen avulla koko organisaation toimintaa rakennusalan ja yhteiskunnan muutoksia vastaavalla tavalla. Kestävän rakentamisen tavoitteet, rakentamiseen liittyvä digitalisaatio sekä käynnissä olevat monet yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten kaupungistuminen ja monikulttuuristuminen, ovat esimerkkejä haasteista joihin tulen kiinnittämään erityistä huomioita , toteaa Hedman.

Rakennustietosäätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Lemström Senaattikiinteistöistä toteaa, että Rakennustieto on vuosikymmeniä koonnut kiinteistö- ja rakennusalan parhaimman tiedon yhteen kaikkien käytettäväksi kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuisella tavalla sekä edistänyt alan kehittymistä Suomessa.

– Tiedon digitalisoituminen tuo mukanaan haasteita mutta myös mahdollisuuksia uudistaa kiinteistö- ja rakennusalan tiedon hyödyntämistä entistä paremmin. Markun johdolla jatkamme sloganimme mukaisesti: Rakennustieto opastaa luotettavaan rakennustietoon helposti, painottaa Juha Lemström

www.rts.fi

Jaa artikkeli


Aiheesta Nimitykset

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2018