ISIAQ:n kesäkoulussa amerikkalaisia eväitä jatko-opiskelijoille

Philadelphian Delaware River Bridge, lempinimeltään Benjamin Franklin Bridge.

Philadelphian Indoor Air 2018 konferenssi kokosi yhteen maailman tai ainakin Pohjois-Amerikan johtavat asiantuntijat keskustelemaan sisäilma-alan polttavimmista kysymyksistä.

Philadelphian Indoor Air 2018 konferenssi kokosi yhteen maailman tai ainakin Pohjois-Amerikan johtavat asiantuntijat keskustelemaan sisäilma-alan polttavimmista kysymyksistä. No, ainakin Pohjois-Amerikan sisäilma-alan polttavimmista kysymyksistä. Tämä kirjoitus keskittyy ennen konferenssia järjestettyyn kansainväliseen kesäkouluun, mutta aloitan naiivilla yleistyksellä suomalaisen ja amerikkalaisen tutkimuskulttuurin eroista, jotka näkyivät niin kesäkoulussa kuin itse konferenssissakin.

Karrikoidusti vaikuttaisi, että Amerikassa mittaaminen ja tieteellinen tarkastelu ovat keskiössä, kun taas Suomessa keskitytään epäpuhtauslähteisiin ja tyypillisesti käytännönläheisempään tarkasteluun. Suomessa tutkijatkin pyrkivät ongelmanratkaisuun, kun taas amerikkalaiset panostavat ongelmien luomiseen. Mitä enemmän avoimia kysymyksiä tutkimus jättää, sitä enemmän töitä tulevaisuudessa? Amerikassa tutkijat mittaavat, laitevalmistajat kiittävät ja kenties joku muu ratkaisee ongelman? Mittauksia tai niiden tuloksia ei kuitenkaan tarvitse esitellä niin, että joku mahdollinen ratkaisija saisi niistä jotain tolkkua, vaan periaatteet esitellään mahdollisimman monella kaavalla. Tässä asiassa aasialaiset taitavat mennä vielä pidemmälle kuin amerikkalaiset. Aasialainen esittelee käsitteet pelkästään kaavoilla, kun taas amerikkalainen esittää lisäksi myös kuvan, jossa huoneeseen ja sieltä ulos on piirretty erinäisiä nuolia. Suomalaista eivät käsitteet kiinnosta alkuunkaan eikä tuloksillakaan niin väliä, kunhan ratkaisu on olemassa jo ennen tutkimukseen ryhtymistä?

Okei, kyynisyyttä pienemmälle ja varsinaiseen asiaan. Ajoissa ilmoittautuneen ja maksuhaluisin jatko-opiskelijan konferenssirupeaman polkaisi käyntiin 2nd ISIAQ Summer School eli järjestyksessään toinen kansainvälisen sisäilmayhdistyksen nimeä kantava, mutta käytännössä konferenssijärjestäjien organisoima kesäkoulu. Erinomaisilla esiintymiskyvyillä varustetut alan asiantuntijat pitivät huolen, että kesäkoulu oli hintansa väärti, vaikka tarjoiluissa oli välillä hieman toivomisen varaa. Kenkälaatikoissa lounaaksi tarjotut sämpylät ja sipsit toivat mieleen leirikoulun tai elokuvan Breakfast Club, kuten eräs luennoitsijakin vihjaili. Tähän jälki-istuntoon ketään ei kuitenkaan pakotettu, vaan mukaan pääsi maksamalla. Tiedonjanoisimmat opiskelijat sekä ahkerimmat asiantuntijat saapuivat kesäkouluun suoraan jostakin muusta konferenssista ja jatkoivat rypistystä koko seuraavan viikon kestäneellä konferenssilla.

Ensimmäinen koulupäivä kesti yhdeksästä kuuteen, mutta kelvollisen kahvitarjoilun siivittämänä se ei alkanut ihmeemmin puuduttamaan ja päivän päälle järjestetyssä yhteisessä illanvietossa oli myös ruokatarjoilut kohdillaan, joskin juomat piti ostaa itse. Jälkimmäisenä päivänä, sunnuntaina, ei tarjoiltu edes kahvia ja kenkälaatikkolounaan jälkeen oli melko intensiivinen rypistys klo neljään ja vähän yliajallekin. Opiskelijoissa ei silti näkynyt herpaantumisen merkkejä. Mene ja tiedä, että viestiikö tämä korkealaatuisesta luennoitsija- vai opiskelija-aineksesta vai sekä että. Sanoisin sekä että.
Luennot sisälsivät substanssia ilmanvaihdosta, pienhiukkasista, kemiasta ja mikrobiologiasta kokeneiden tutkijoiden kertomana, mutta toisaalta jäi vähän fiilis, että osa asiasta oli ennestään tuttua ja loput menivät yli hilseen tai eivät niin kiinnostaneet. Ehkäpä yksi viikonloppu on vähän turhan tiukka tavoite teorioiden oppimiseen. Kenties parasta antia koulussa olikin erinomainen kertaus hyvän suullisen esitelmän tekemisestä ja kukapa olisi pätevämpi kertomaan tieteellisen paperin kirjoittamisesta kuin Indoor Air journalin päätoimittaja William W ”Bill” Nazaroff.

Oli hienoa nähdä, kuinka eri luennoitsijat osallistuivat toistensa luennoille ja esittivät kysymyksiä ja kommentteja. Opiskelijat niin ikään esittivät rohkeasti kysymyksiä ja menivät juttelemaan asiantuntijoiden kanssa myös tauoilla. Kesäkoulussa vallitsi siis kaikin puolin vuorovaikutteinen ja tasa-arvoinen ilmapiiri. Kesäkoulu tarjosi hyvän ponnahduslaudan verkostoitumiseen koko konferenssin ajalle. Kaikki osallistujat tähtäsivät tieteelliseen kirjoittamiseen ja ainakin jossain määrin akateemiselle uralle. Huolimatta erilaisista tutkimusalueista, yhteisiä keskusteluaiheita riitti. Muihin alan ihmisiin tutustuminen luonnollisestikin luo yhteistyöverkostoja sekä innostaa jatkamaan alalla. Amerikassa vaikutti olevan varsin yleistäkin, että eri yliopistot työskentelivät yhteisissä hankkeissa. Toki tätä on nähty Suomessakin, mutta sitä voisi varmaan olla enemmänkin.

Rocky hetki Philadelphian taidemuseon ”rocky steps” portaiden päässä.

Jonkun suomalaisen kanssa tuli juteltuakin ajatuksesta, pitäisikö jokin vastaava kesäkoulu järjestää myös Suomessa esimerkiksi Sisäilmapajan tai Sisäilmastoseminaarin yhteyteen? Kutsutut puhujat sekä illanvieton tarjoava Sisäilmapaja itsessäänkin on jokseenkin vastaava ja hyvä verkostoitumistilaisuus, mutta kenties jo edellisenä päivänä aloitettu erilaisten opinnäytetöiden tekijöille suunnattu intensiivikurssi ja jonkinlainen pre-party saattaisi madaltaa kynnystä verkostoitumiseen varsinaisen pajan aikana. Saattaisi olla muutenkin hedelmällistä ja alaa entisestään tiivistävää, jos opinnäytetöiden tekijöitä ammattikorkeakouluista, eri alojen yliopistoista, RTA-koulutuksesta ja väitöskirjatutkijoista kerättäisiin yhteiseen alan yleiseen ja ajankohtaiseen koulutustilaisuuteen. Toisaalta kohderyhmä olisi turha rajata opiskelijoihin, vaan kaikki tiedonjanoiset, kertausta kaipaavat ja verkostoitumisesta innostuneet voisi toivottaa tervetulleiksi.

Loppuun vielä Wikipedian kuvaus elokuvasta Breakfast Club: ”Elokuva kertoo viidestä täysin erilaisesta nuoresta, jotka joutuvat kokonaiseksi lauantaipäiväksi jälki-istuntoon. Toisilleen tuntemattomat nuoret tutustuvat ja alkavat pikkuhiljaa avautua ja kertoa elämästään sekä mielipiteistään.” No joo, jotakuinkin sama juoni oli myös kesäkoululla, joskin osallistujia taisi olla noin 40 ja vaikuttaisi, että (enemmän tai vähemmän) nuoret tutkijat ovat keskenään melko samanlaisia ympäri maailman.

Martin Taubel pitämässä kesäkoulun viimeistä luentoa mikrobiologiasta. Opiskelijat yhä hereillä, vaikka iltapäivän ohjelma vähän venyikin.

Tero Marttila

Tutkija/tohtorikoulutettava, Tampereen teknillinen yliopisto.

Jaa artikkeli






Aiheesta

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2018