Sisäilman kemikaalit: Onko TVOC-raja-arvoissa järkeä?

Maaliskuun lopulla järjestetyillä Kemian Päivillä kuuntelin SYKE:n ja Kemian Seurojen järjestämää ympäristön kemikalisaatioon liittyvää luentosarjaa. Sarjaan liittyi monia kiinnostavia esityksiä, mutta varsinkin session avausluento arktisen alueen kemikalisaatiosta nostatti esiin muistoja opintojeni alkuvaiheilta 2000-luvun alusta.

Tuolloin Tukholman yleissopimus pysyvien orgaanisten yhdisteiden (POP = Persistant Organic Pollutant) rajoittamiseksi oli juuri solmittu ja suurin osa maailman maista ratifioi sen. Keskustelua meidän ympäristötieteiden opiskelijoiden ja tutkijoiden keskuudessa aiheutti periaate, että yhdisteen luokittelu POP-yhdisteeksi ei välttämättä vaatinut vuosien toksikologista näyttöä sen vaarallisuudesta. Riitti, että yhdisteen arvioitiin olevan ympäristössä erittäin pysyvä. Tällaiset yhdisteet ovat usein rasvaliukoisia, ja ne rikastuvat ravintoketjussa eli bioakkumuloituvat. Periaatteena on siis ennaltaehkäistä ympäristö- ja terveyshaittoja.

Kuulostaa järkevältä: ennakoidaan ja estetään sellaisten yhdisteiden käyttö, joiden vaikutusta ei tunneta ja joiden tiedetään kerääntyvän ympäristöön ja lopulta meihin itseemme. Eriäviä mielipiteitä kuitenkin oli ja on. Miksi rajoittaa yhdisteen käyttöä, joka toimii tarkoituksessaan loistavasti esim. palonsuoja-aineena parantaen materiaalien turvallisuutta eikä osoita mitään akuutteja haitallisia vaikutuksia ihmiseen? Eikö välitön hyöty ole tärkeämpi kuin pitkällä aikavälillä mahdollisesti ilmenevä haitta? Onko yksi ominaisuus riittävä kriteeri rajoituksille?

Juuri tämä argumentti kohdistuu usein myös sisäilman laadulle ja rakennusmateriaalien päästöluokituksessa asetetuille TVOC-raja- tai ohjearvoille. TVOC eli haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus ilmassa on myös kriteeri, joka perustuu yhteen ominaisuuteen eli haihtuvuuteen. Haihtuvuus tai pysyvyys eivielä itsessään tee yhdisteestä haitallista. Ne ovat kuitenkin molemmat ominaisuuksia, jotka mahdollistavat altistumisen.

Sisäilman haihtuvien yhdisteiden reitti altistumiselle on erittäin yksinkertainen: me vietämme yli 90 % ajastamme rakennusten sisällä ja hengitämme päivittäin noin 15–20 m3 ilmaa. Ulos ja sisään hengittämämme ilmamassa painaa keskimäärin noin 20 kg. Tämä on selvästi suurin massavirta ihmiskehoon päivässä. Haihtuvuus on siten altistumisen kannalta ratkaiseva ominaisuus, ja useimmat ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että ilmanlaatua on järkevää tarkkailla ja yhdisteiden pitoisuuksille asettaa raja-arvoja myös rakennusten sisällä.

Miten ja mille yhdisteille tulee silloin asettaa raja-arvo? EU:n LCI-työryhmässä on yhteisesti asetettu pitoisuusraja 135 yhdisteelle. Lisäksi EN 16516:2017 eli rakennusmateriaalien päästöjen mittaamista kuvaavan standardin liite H listaa EU:n asetuksessa 1271/2008 luokkiin 1A ja 1B luokitellut syöpävaaralliset haihtuvat orgaaniset yhdisteet, joita on 40. Tämän lisäksi on satoja muita VOC-yhdisteitä, joista ei ole olemassa tutkittua tietoa.

On selvää, että näin suuren yhdistemäärän tarkka määrittäminen ei ole helppo tehtävä, varsinkaan jos analyysikustannuksia ei haluta juurikaan kasvattaa. Pitoisuuden tarkka määritys edellyttää hyvää tunnistusta ja erotuskykyä. Millaisia keinoja meillä on arvioida tuntemattoman tai tunnistamattoman yhdisteen haitallisuutta tai sen yhteisvaikutusta muiden yhdisteiden kanssa?

Ainoa keino on arvioida niitä ominaisuuksia, jotka tunnemme. VOC-yhdisteistä tiedämme, että ne kulkeutuvat hengitysilman mukana ihmiseen. Pitoisuudesta voimme saada karkean arvion ekvivalenttimenetelmän avulla. Jokainen kemiaa opiskellut varmasti tuntee periaatteen, jonka mukaan pitoisuus tekee myrkyn. Mitä suuremmille pitoisuuksille altistutaan, sitä todennäköisempiä ovat haitalliset vaikutukset.

Tilannetta, että pystyisimme selvittämään ilmanäytteen kaikkien orgaanisten yhdisteiden pitoisuudet, tunnistamaan ne täydellisesti ja saamaan yhdisteistä laajan toksikologisen näytön, ei ole saavutettavissa. Uusia yhdisteitä ja materiaaleja tulee jatkuvasti markkinoille. Meidän täytyy tyytyä yleisemmällä tasolla tapahtuvaan säätelyyn, kuten POP-yhdisteiden suhteenkin. TVOCien määritys ja käyttö lisäindikaattorina sisäilman laadun ja materiaalipäästöjen terveysvaikutusten suhteen on hyvä kompromissi. Toki monia analyysiin liittyviä käytäntöjä ja ohjeita voidaan vielä parantaa ja yhdenmukaistaa.

Vähäpäästöisten rakennusmateriaalien ja kalusteiden käyttö auttaa pitämään sisäilman kemikaalikuorman alhaisena. Oma lähes kymmenen vuoden kokemukseni rakennusmateriaalien päästömittausten parista on positiivinen: jokaisella rakennus- ja sisustustuotesektorilla on mahdollista valmistaa vähäpäästöisiä tuotteita, ja valmistajat ovat sisäistäneet terveydelliset näkökulmat olennaisena osana tuotteiden suunnittelua ja valmistusta.

Arja Valtanen

tuotepäällikkö
Rakennustietosäätiö RTS

Jaa artikkeli




Aiheesta

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2019