EPA panostaa koulujen kiinteistönhoitoon

Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA käynnisti hankkeen koulujen home -ja muiden sisäilmaongelmien vähentämiseksi. Siellä ongelmat on havaittu jo aiemmin kuin Suomessa. Hankkeen pääpaino on ennalta ehkäisevän toiminnan merkityksessä sekä kiinteistöjen ylläpidosta ja huollosta vastaavien koulutuksessa.

Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA on viime aikoina kokenut kovia omien pitkäaikaisten ympäristötavoitteittensa kanssa. Presidentti Trump on vaihtanut organisaation johdon kokonaan. Hän on myös määrännyt asbestin käytön jatkossa sallituksi ja ehdottaa autojen päästövaatimuksia lievennettäväksi. Mutta EPAn organisaatio, jolla on merkittävää vastuuta myös sisäilman asioista maassaan, jaksaa edelleen toimia alkuperäisten tavoitteittensa mukaan. Koulujen home -ja muiden sisäilmaongelmien vähentämiseksi EPA on tänä kesänä käynnistänyt hankkeen Indoor Air Quality Tools for Schools. Lisätietoja löytyy EPAn sivuilta  www.epa.gov, EPA= United States Environmental Protection Agency | US EPA

Koulujen ja muiden julkisten rakennusten osalta tilanne on monessa muussakin maassa samankaltainen kuin meillä Suomessa. Homeet, muut mikrobit ja kemialliset epäpuhtaudet vaivaavat näitä rakennuksia usein ja jopa enemmän, kuin muita rakennuksia. Rakennuksia joudutaan purkamaan ja korjaamaan ja hakemaan väistötiloja. Miksi näin on? Tästä on ollut vahvaa julkista keskustelua meillä Suomessakin jo pitkään. Mutta selkeää vastausta kysymykseen ei ole. Sisäilmaongelmat kun ovat osoittautuneet monisyisiksi ja lopullisen totuuden löytäminen niissä ei ole helppoa.

Yhdysvaltalaisilla kouluissa sisäilmaongelmat havaittiin jo aiemmin

EPA on todennut saman ongelman yleiseksi yhdysvaltalaisissa kouluissa. Heillä tämä ongelma tuli esille jopa aikaisemmin kuin Suomessa. EPA on siksi käynnistänyt tämän kesän aikana toimenpideohjelman asian hoitamiseksi kuntoon. EPA pitää siinä tärkeänä koulurakennusten kunnollisen ylläpidon ja huollon merkitystä. Vaikka rakennus olisi kuinka hyvin suunniteltu ja rakennettu, niin lopputulos riippuu aina myös siitä kuinka sitä ylläpidetään. EPA korostaa siis ennalta ehkäisevän toiminnan merkitystä. Näin voidaan välttää ongelmat ennalta. Ongelmien tutkiminen ja asioiden korjaaminen eivät kuulu tämän ohjelman piiriin.

Koulutusta kiinteistön hoidosta vastaaville

EPA toteaa, että koulurakennuksia hyvin usein hoidetaan jotenkin sivutyönä ymmärtämättä asioiden todellista merkitystä ja erilaisten tekijöiden vaikutusta niin homeiden esiintymiseen ja muihin sisäilman ongelmiin. Tämän kesän aikana ja vielä tulevan syksynkin mittaan järjestetäänkin EPAn toimesta koulujen kiinteistön ylläpidosta ja huollosta vastaaville paikallisia kursseja sekä avoimia webinaareja. Niissä opetetaan käytännön ihmisille järkevää kiinteistönhoitoa yleensä sekä erityisesti sisäilmastoon vaikuttavien teknisten laitteiden, kuten ilmanvaihto- ja ilmastointilaitteiden, oikeaa ja tarkoituksenmukaista käyttöä.  Samalla pyritään saamaan tietoa asiasta myös koulujen muun henkilökunnan käyttöön. Koulutukseen aktiivisesti osallistuneiden on mahdollista myös osoittaa heidän pätevöityneen ammatissaan. Hanketta edeltää ja täydentää EPAn aktiivinen sähköpostikampanja koulukiinteistöistä vastaavien ja mahdollisten kurssien osanottajien herättelemiseksi.

Tuloksia tällaisesta toiminnasta ei näin kesken operaation tietenkään voi vielä nähdä. Yritys on kuitenkin hatun noston arvoinen ja varmasti ansaitsee mahdollisesti tulla huomatuksi tai kopioiduksi. Pelkät puheet ja eri osapuolten syyttelyt kun eivät asiaa ratkaise, vaan hyvä ja oikea toiminta on saatava menemään käytäntöön asti. Ja mieluimmin vielä ongelmia ennalta ehkäisevästi.

Esko Kukkonen

Jaa artikkeli


Aiheesta Homeongelmat

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2018