Kerää kevään pölyt suodattimeen

Kuva: LVI-TU ry

Kevät on tuonut mukanaan siitepölyn ja allergiaoireet. Samaan aikaan tehtävä katujen puhdistus talven jäljiltä on lisännyt ulkoilman epäpuhtauksia varsinkin taajama-alueilla. Sisäilman laatua voi parantaa huolehtimalla ilmanvaihtojärjestelmien toiminnasta.

– Vietämme lähes 90 % ajastamme sisätiloissa, jolloin olemme aina ilmanvaihtojärjestelmän ja sen toimivuuden tai toimimattomuuden varassa, Cervi Talotekniikka Oy:n toimitusjohtaja Petri Valve sanoo.

Keväällä huomio kiinnittyy erityisesti tuloilman suodatukseen. Sen avulla suurin osa ulkoa tulevasta katu- ja siitepölystä voidaan poistaa ennen ilman tuloa sisätiloihin. Ilma johdetaan suodatinmateriaalin lävitse, jolloin ilman epäpuhtaudet tarttuvat suodattimeen. Oikein toimiessaan suodatin täyttyy hiljalleen epäpuhtauksista. Se onkin vaihdettava aina tarvittaessa puhtaaseen.

-Juuri nyt on tärkeää tarkistaa suodattimien kunto. Tukkeutunut suodatin aiheuttaa ikäviä hajuhaittoja ja vähentää ilmanvaihdon tehoa, kertoo puolestaan erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:stä.

-Pidän erityisen tervetulleena Kiinteistöliiton uutta vastuunjakotaulukkoa, jossa suodattimien vaihto on nyt määritelty taloyhtiön vastuulle.

Mäkisen mukaan huonosti toimiva ilmanvaihto voi johtaa ikäviin haittoihin kuten tunkkaisuuden tunteeseen ja sisäilman kosteuden nousuun, joka pahimmillaan voi johtaa terveysongelmiin. Ilmanvaihdon tehtävänä on poistaa rakennusten sisällä syntyvä epäpuhtauksia ja kosteutta, joten sen riittävä teho on erittäin tärkeää.

-Rakennuksen ilmanvaihdon toimivuudesta huolehtiminen kertoo kiinteistön omistajan vastuullisuudesta. Sillä on suoraan merkitystä ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin sekä ympäristöön ja energian kulutukseen. Petri Valve jatkaa.

-Onneksi yhä useammin näkee, että ilmanvaihtojärjestelmää käytetään oikein ja sitä myös huolletaan. Tietysti ihmisten terveys on pääasia, mutta kyseessä on myös taloudellinen investointi pienentyvien käyttökustannusten ansiosta.

Hyvän  sisäilman aakkoset (pdf)

Lähde: LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry

Jaa artikkeli





Aiheesta Uutiset

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2019