NCC myi suunnittelutoimisto Optiplanin Swecolle

Kuvituskuva: NCC

Optiplan Oy:n omistaja NCC on myynyt suunnittelutoimisto Optiplanin Swecolle. Omistajavaihdos ei vaikuta käynnissä oleviin sopimuksiin ja projekteihin.

– Optiplan Oy:n henkilöstö ja liiketoiminta siirtyy osaksi Swecoa. Omistajuuden muutoksella ei ole vaikutuksia käynnissä oleviin hankkeisiin ja voimassa oleviin sopimuksiin, yhtiö kertoo nettisivuillaan.

Osapuolet ovat sopineet, etteivät he julkista kaupan ehtoja.

– Uuden strategisen suunnan mukaisesti NCC haluaa Suomessa keskittyä kiinteistökehitykseen ja rakentamiseen. Samalla uskomme, että Optiplan pystyy paremmin kehittymään osana suurta kansainvälistä saman alan yritystä. Yhteistyömme Optiplanin ja Swecon kanssa jatkuu tiiviinä, NCC:n maajohtaja Mika Soini sanoo.

– Toivotan Optiplanin asiantuntijat lämpimästi tervetulleeksi osaksi Swecoa! Olen erittäin iloinen, että osaajajoukkomme täydentyy Optiplanin arkkitehdeillä sekä talotekniikan ja rakennetekniikan asiantuntijoilla. Me Swecolla uskomme kestävään kasvuun; asuntorakentamisen ja korjausrakentamisen suhdanteet näyttävät pitkällä tähtäimellä positiivisilta eritoten suurimmissa kasvukeskuksissa. Kestävän, energiatehokkaan asumisen ja kiinteistöjen suunnittelun edistäminen on meille Swecolla merkittävä asia, Swecon maajohtaja Markku Varis toteaa.

 

Jaa artikkeli






Aiheesta Uutiset

BLOGIT

Matkakertomukset

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2021