Terveet tilat -verkostossa esillä ohjelman väliarviointi ja Terveet tilat -hankintatapa

Kuntien Terveet tilat -verkoston huhtikuun verkostotapaamisessa käytiin läpi Terveet tilat -ohjelman kehittävän väliarvioinnin tuloksia sekä keskusteltiin julkisista hankinnoista ja Terveet tilat -hankintatavasta.

Terveet tilat 2028 -ohjelman tavoitteena on tervehdyttää julkiset tilat vuoteen 2028 mennessä. Ohjelman väliarviointi toteutettiin syyskuun 2021 ja helmikuun 2022 välisenä aikana. Arvioinnissa kartoitettiin mm. ohjelman tunnettuutta sekä eri toimenpiteiden tunnettuutta ja hyödyntämistä. Väliarvioinnin loppuraportti on luettavissa kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Väliarvioinnin mukaan Terveet tilat -ohjelman tavoitteita pidetään laajasti tärkeinä, ja valtionhallinnon tasolla ohjelma on tuonut selkänojaa ja systemaattisuutta kehittämistyöhön. Tiedontuotantoon painottuvat toimenpiteet eivät kuitenkaan itsessään luo tavoitteena olevaa muutosta.

– Kunnissa ohjelmaa pidetään tärkeänä, mutta sen tuotokset tunnetaan heikommin, ja ohjelman vaikuttavuus on kunnissa vielä alkuvaiheessa, hankejohtaja Katja Outinen toteaa.

– On tärkeää löytää ne kunnat, joissa apua eniten tarvitaan ja tuottaa heille konkreettista, helposti hyödynnettävää tukea ja tietoa. Kunnat tarvitsevat toimintatapojensa muutokseen operatiivista tukea ja osaamistason nostamista. Tässä meillä riittää vielä työtä.

Outisen mukaan jatkossa ohjelman tavoitteita tulisi tarkastella realistisesti ja rajata ja operationalisoida niitä.

– Ohjelman pitkäkestoisuus on vahvuus, mutta myös haaste, ja siksi ohjelman kiinnostavuuden ja siihen sitouttamisen tueksi on hyvä määritellä välitavoitteita ja rytmittää toimenpiteitä ohjelmakauden ajalle.

Terveet tilat -hankintatapa kehitteillä

Terveet tilat -periaatepäätöksessä (2018) nousee vahvasti esiin julkisten hankintojen osaamisen vahvistaminen ja kehittäminen. Ohjelman puitteissa on tehty erilaisia selvityksiä, joissa hankintaprosessi ja hankintaosaamisen vahvistaminen ovat nousseet toistuvasti esiin, ja aihe koetaan tärkeäksi sisäilma-asioiden kuntoon saattamiseksi.

Asiantuntijoiden, käyttäjien ja omistajien osaamista on ehdotettu käytettäväksi hankintaprosessissa laajasti.

– Hankintoja on hyvin paljon, ja ne ovat erilaisia keskenään. Tästä syystä niiden tarkastelu ylätasolla on hyvin hankalaa. Hankintaosaamisen taso vaihtelee merkittävästi kunnittain, toteaa Terveet tilat 2028 -ohjelman sihteeristön jäsen, yli-insinööri Timo Lahti ympäristöministeriöstä.

Lahti kertoo, että Terveet tilat -ohjelman puitteissa ollaan käynnistämässä Terveet tilat -hankintatapaprosessia. Sen tavoitteena on tunnistaa hankintoihin liittyviä ongelmakohtia ja kehittää nykyisiä hankintamenetelmiä terveiden tilojen rakentamiseksi.

– Terveet tilat -hankintatavan kehittäminen perustuu Valtioneuvoston periaatepäätökseen edistää hankinta-asioita ja ohjelmassa esiin nousseisiin tarpeisiin kehittää hankintapuolta. Hankintaprosessin määrittäminen ja käyttäminen parantavat hankinnan onnistumisen todennäköisyyttä.

– Tällä hetkellä tunnistamme hankintoihin liittyviä ongelmakohtia, minkä jälkeen selvitämme, minkälaisella mallilla hankintaprosessia voitaisiin kehittää niin, että hankinnat mahdollistaisivat entistä paremmin terveiden tilojen rakentamisen.

Lue myös:
Huhtikuun verkostotapaamisessa pohdittiin julkisia hankintoja

Teksti: Anna Merikari

Jaa artikkeli







Aiheesta Rakentaminen

BLOGIT

Matkakertomukset

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2022