THL: Ohjeistus rehtoreille sisäilmatilanteeseen on päivitetty

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on julkaissut päivitetyn ohjeen rehtoreille sisäilmatilanteeseen. Vuonna 2020 julkaistuun ohjeeseen on päivitetty sisäympäristönäkökulman lisäksi myös tietoa infektioiden torjunnasta kouluympäristössä. 

Ohjeistuksessa käydään edelleen läpi, mitä sisäympäristöön liitetyn haitan selvittämisessä eri vaiheissa yleisimmin tapahtuu, keitä tilanteen selvittämiseen osallistuu ja mikä on rehtorin rooli.

– Ohje on tarkoitettu sekä rehtoreille että muille kuntatoimijoille tueksi sisäilmatilanteiden hallintaan. Vaikka kunnilla on jo toimivia toimintamalleja sisäilmatilanteisiin, on hyvä tarkastaa, että roolit ja vastuut on myös kirjattu, sanoo THL:n erikoistutkija Anniina Salmela.

Ohjeistus rehtoreille sisäilmatilanteeseen -materiaali on vapaasti kaikkien rehtorien ja kuntatoimijoiden sekä muiden kiinnostuneiden hyödynnettävissä. Ohjeistus on osa Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa ja täydentää ohjelman tavoitteita kehittämällä sisäympäristöön liittyvien ongelmien hallintaa.

Kansallisen sisäilma ja terveys -ohjelman tavoitteena on edistää terveyttä ja hyvinvointia vähentämällä sisäympäristöön liittyviä haittoja Suomessa. Ohjelmaa koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, ja työhön osallistuvat aktiivisesti Työterveyslaitos, Filha ry, Hengitysliitto, Allergia-, Iho- ja Astmaliitto sekä Sisäilmayhdistys ry. Ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimenpiteitä.

Lisätietoja:
Ohjeistus rehtoreille sisäilmatilanteeseen
Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma 2018–2028 

THL:n uutinen 13.12.2022

Jaa artikkeli




Aiheesta Toimintamallit

BLOGIT

Sisäilmauutiset on Sisäilmayhdistyksen julkaisema puolueeton ja riippumaton asiantuntijalehti.

© Sisäilmauutiset 2023